
Lakeuden Panimojuhlien 2025 panimoesittelyt tässä, olkaa hyvä!
BUXTON BREWERY, Buxton (UK)
Buxtonin panimo sijaitsee saman nimisessä kaupungissa, luonnonkauniin Peak District ylänköalueen kainalossa. Panimo valmisti ensimmäiset oluensa jo 2009 – tosin ensimmäisen erän koko oli varsin vaatimattomat 40 litraa… Reseptejä luotiin, muokattiin ja koe-eriä valmistettiin ja vuotta myöhemmin ensimmäiset varsinaiset, myyntiin tarkoitetut oluet olivat valmiina. Nykyisin panimon koko on kasvanut ja samoin heidän maineensa mainioiden oluiden valmistajana. Tällä hetkellä Buxton valmistaa hieman yli 5000hl olutta vuodessa, heillä on 9 oluen perusvalikoima ja yli 30 vuosittaista kausiolutta ja erikoiserää tulee lisäksi myyntiin. Innovaatio, laatu ja maku ovat etusijalla panimon tekemisessä. Nautittavia oluita tältä pieneltä panimolta on lupa odottaa myös tulevaisuudessa!
COOLHEAD BREW, Helsinki
CoolHead Brew on vuonna 2016 Tuusulassa perustettu pienpanimo, joka helsinkiläistyi vuoden 2021 keväällä muuttaessaan entisen trooppisen puutarhan tiloihin Viikkiin. Panimo tunnetaan laajasta hapanolutvalikoimastaan, eritoten salmiakkisista vaihtoehdoistaan joilla on pokattu parikin kertaa Lakeuden Panimojuhlien parhaan oluen palkinto. Halutaan pitää ykköspaikastamme kiinni, joten tämänkään vuoden kattaus ei jätä ketään kylmäksi. Hapanoluiden lisäksi valikoima pitää sisällään sameita ipoja ja viime aikoina ollaan innostuttu toden teolla kokeilemaan uusia imperial stout -reseptejä!
FLYING DUTCHMAN
Ronald de Waal on monelle pidemmän aikaa oluiden parissa toimineelle hyvinkin tuttu. Lentävä hollantilainen oli jo 90-luvulla yksi näkyvimpiä hahmoja suomalaisessa oluttoiminnassa ja hän on epäilemättä yksi keskeisimpiä suomalaisen olutkulttuurin kehittäjiä. Ronald on valmistanut oluita yli 25 vuoden ajan sekä Suomessa että myös Belgiassa ja Hollannissa ja hänen oluitaan leimaavat – paitsi äärettömän pitkät nimet – laadukkuus, miellyttävä humalamaailma sekä innovatiiviset maut. Sekä tasapaino ja juotavuus, joiden myötä nämä oluet ovat paitsi mielenkiintoisia ja maukkaita, myös miellyttäviä nauttia. Ronaldin toimintaa kuvaa hienosti The Flying Dutchmanin slogan: Hoppiness is a way of life!
HIISI
Pohjoiseen tästä maailmasta. Missä huru on vahva, siellä on kotimme. Vaihtoehto kaikelle tälle.
Tiesitkö että HIISI on tehnyt olutta kaikessa sen komeudessa jo yli 10 vuotta? Uskomatonta! Mytologista! Huru on vahva!
Tule siis maistamaan oluitamme – on lageria, ipaa ja souria. Muutakin. Kaikki oluemme ovat vegaanisia, ja löydät valikoimistamme myös useita gluteenittomia vaihtoehtoja. Nettisivut osoitteessa hiisi.beer ja soittolista osoitteesta hii.si/playlist.myös palautetta eri kokeiluista.
ISO-KALLAN PANIMO, Kuopio
Iso-Kallan Panimon juuret ovat pohjoissavolaisessa käsityöläispanimotoiminnassa.Yli kymmenen vuoden ajan tuotteemme on valmistettu ja pullotettu käsityönä.
Iso-Kallan Panimo perustettiin 2013 Pielavedellä. Nykyiset tilat ovat Savon sydämessä Kuopiossa, Siikarannassa Bellanrannan kehittyvän matkailualueen äärellä.
Tavoitteenamme on parantaa kotimaista juomakulttuuria tarjoamalla parhaista ja puhtaista raaka-aineista valmistetut oluet, lonkerot ja limonadit. Noudatamme vahvasti valmistusperinteitämme – kuitenkaan unohtamatta leikkimielisyyttä uusien ja kiehtovien reseptien osalta.
KEPPO BRYGGERI, Jepua
Rakastamme olutta ja valmistamme laadukasta käsityöolutta puhtaista, ekologisista raaka-aineista. Jokainen oluemme saa kypsyä rauhassa, jotta maku ja aromi ovat huippuluokkaa. Kestävä kehitys ja tyytyväiset asiakkaat ovat meille tärkeintä.
Osallistumme tänäkin vuonna Lakeuden Panimojuhliin ja tuomme mukanamme herkullisia oluita. Seuraa meitä somessa saadaksesi esimakua tarjonnastamme – nähdään juhlilla!
KIMITO BREWING, Kemiönsaari
Kimito Distilling on pieni saaristolaistislaamo, joka syntyi kahden kaverin yhteensattumasta 2023. Toisella oli ylimääräistä olutta, toisella lupa tislata ja hmmm tästähän vois tulla jotain ja boom Kimito distilling syntyi kuin alkuräjähdyksestä. Tislaamomme syvimpänä määränpäänä on vähentää panimolta syntyvää hävikkiä sekä uusiokäyttää ja hyödyntää lähialueelta tulevaa hävikkiä. Toisin sanoen olemme hävikkitislaamo, joka jatkojalostaa muuten poistoon
menevät tai laadullisesti poikkevat tuotteet uuteen muotoon eli Viinaa hävikistä. Kimito Brewing on pieni perhepanimo Kemiönsaarella, tehdään raikkaita, helposti lähestyttäviä juomia. Tarkoitus on tehdä ”laiturinnokka bisseä” eli helppojuotavuus edellä. Ollaan toimittu kohta 9 vuotta ja löydetty meidän juttu, Joskus leikkisempää otetta, mutta juotavuutta säilyttäen.
KYRÖ DISTILLERY COMPANY, Isokyrö
Sauna-illan seurauksena syntynyt Kyrö Distillery Company on viskitislaamo, joka aloitti toimintansa Isossa-Kyrössä vuonna 2014. Kaikki mitä tislaamolta tulee on ruispohjaista ja tunnuslause onkin ”In Rye We Trust”. Ensitunnustuksen Kyrö Distillery sai kesällä 2015, kun Kyrön Napue Gin voitti kansainvälisen IWSC:n Gin&Tonic sarjan. Kyrön tislaamo on vuosien aikana kasvanut villistä unelmasta menestystarinaksi ja rukiisten makujen mestariksi.
MALLASKOSKEN PANIMO, Seinäjoki
Paikallinen Mallaskosken Panimo ammentaa inspiraationsa oluiden panemiseen pohjalaisen sielunmaiseman synkkyydestä. Vielä tänäkin päivänä Mallaskosken synkän puhuvat oluet valmistetaan samaista perinnehiivaa käyttäen, samaisen hyisen kosken varrella, samaisella periksi antamattomalla elämän asenteella, käsityönä ja ilman säilöntäaineita. Jo peräti yli satavuotias Mallaskosken Panimo tuo tuttuun tyyliinsä Lakeuden Panimojuhliin kertaluontoisia spesiaalieriä!
MASIS BREWERY, Espoo
Masis Brewery on espoolainen panimo, joka ei tingi periaatteistaan oluiden panemisessa, vaan haluaa keskittyä tarjoamaan monipuolisen valikoiman laadukasta ja maukasta olutta. Masis Brewery on toiminut Espoossa Keran Halleilla vuodesta 2021 alkaen, mutta olutta on tehty vuodesta 2016 ensin kotipanimona ja sitten kaupallisesti muiden panimoilla olutta tekevänä kiertolaispanimona. Pitkäjänteinen työ on tuottanut tulosta, ja saavutuksiin voidaan lukea muun muassa Suomen Paras Olut -kilpailussa pils-kategorian voitto vuonna 2024. Koiraystävällisen panimon nimessä yhdistyvät aikanaan panimomestarin roolissa vaikuttanut Masi-koira ja panimon perustamisen aikana vallinnut synkän talven mieliala.
NAÏLO BREWING COMPANY, Oulu
naïlo, pieni panimo Oulusta, on toiminut vuodesta 2021 lähtien. Panimon takana on kaksikko Bence ja Anna, jotka tulevat itse Keski-Euroopasta (täsmällisemmin Unkarista ja Tsekeistä). naïlo keskittyy pääasiassa hedelmäisiin hapanolueisiin, perinteisiin ja hieman vähemmän perinteisiin lagereihin sekä humalaisiin IPA:hin. Mutta ei pelkästään niihin: imperiaali-stoutit tai tynnyrikypsytetyt projektit löytävät satunnaisesti tiensä panimon valikoimaan.
PANIMOYHTIÖ X, Jyväskylä
Panimoyhtiö X perustettiin vuonna 2018 alunperin kiertolaispanimona. Vuotta myöhemmin käynnistimme oman panimomme tuotannon Palokan Heinämäkeen. Tarkoituksemme on luoda mielenkiintoisia oluita omalla tavallamme. Makuelämyksiä jokaiseen makuun tavallistesta bulkkikaljan kuluttajasta vannoutuneeseen olutharrastajaan. Tällä samalla ajatuksella jatkamme oman näköisten oluiden tekoa palolla ja intohimolla oluen monimuotoisuuteen.
SALAMA BREWING COMPANY, Espoo
Me olemme pienpanimo Espoosta, mutta perustajat Tampereelta, tärkeä fakta. Erikoistumme moderneihin, ekstrovertteihin oluihin – niin aromaattisiin, humalapainotteisiin IPA:hin, kuin silkkisiin Imperial Stouteihin ja innovatiivisiin soureihin. Olemme myös tunnettuja siitä että tyylilajien määritteet ja rajat ei meitä kiinnosta. Panimo on perustettu neljän ystävän toimesta vuonna 2018, ja nyt valloitamme maailmaa nopeutuvaan tahtiin. Panimomme on syntynyt ystävyydestä, yhteisestä intohimosta luovuuteen ja rakkaudesta käsityöolutkulttuuriin yhteisölliseen henkeen. Pitämällä makuhermosi ja mielesi jatkuvasti uteliaina, pyrimme tuottamaan elämyksiä, jotka saavat aivojesi sähköiset impulssit villiintymään ja saavat sinut haluamaan jakaa innostuksesi koko maailman kanssa. Haluamme muuttaa tuntemattomat ystäviksi, ystävyyden rakkaudeksi ja rakkauden perheeksi, joka arvostaa megalomaanisia visioita, outoja tarinoita ja huonoja vitsejä, jotka tuntuvat aina kulkevan ainakin meidän mielissämme muutaman huikean oluen jälkeen.
Inkluusio, Stimulointi, Vapaus
TORNION PANIMO, Tornio
Tornion Panimo juhlii ylpeänä 150-vuoden päähän ulottuvia juuriaan, mutta elää täysillä tätä päivää lappilaisessa rajakaupungissa. Panimo keskittyy perusasioihin erikoisuuden tavoittelun sijaan. Kun rönsyt poistuvat, kiinnittyy huomio yksityiskohtiin: Makuun ja parempaan laatuun. Siinä samalla hoituvat kotimaisuus, gluteenittomuus, hiilineutraali energia, vegaanisuus ja muu tarpeellinen. Oluen lisäksi panimo tekee aitoja marjalonkeroita, likööreitä ja kansainvälisesti palkittua giniä. Janosta tekoihin ja Tornion Panimon tiskille siis!
WASA BREWING COMPANY, Vaasa
Wasa Brewing Company on nanopanimo Vaasasta. Tehdään omia juttujamme ja tulkintoja eri oluttyyleistä. Haemme inspiraatiota luonnosta, sosiaalisista tilanteista ja kansainvälisistä ympäristöistä. Ollaan tosi iloisia että saadaan tarjota teille olutta ja toivotaan että tulette haastamaan meitä kysymyksillä ja kommenteilla. Nähdään Seinäjoella!
TINTO ROASTERY, Vaasa
Etelä-Amerikka on muuttanut Tinto Roasteryn yrittäjän Janne Mäen elämän suuntaa jo kahdesti. 90-luvulla hän matkusti Kolumbiaan Suomen maantiepyöräilymaajoukkueen edustajana ja tapasi reissulla tulevan vaimonsa. Vuonna 2014 pariskunnan vieraillessa eteläamerikkalaisilla kahviviljelmillä Janne sai kipinän tehdä kahvista ammatti. Tämä suunnitelma konkretisoitui vuonna 2019, kun oma pienpaahtimo Tinto Roastery puhalsi ensimmäiset kahvintuoksut savupiipusta Vaasan Varastokadulla.